Uskomatonta. En ole käyttänyt tätäkään blogia kuukausiin. Vuoteen? Yli? Ei harmainta aavistusta.

Toivotaan nyt sitten että joku vielä lukisi tätä.

Eli siis. Jotain uutta. Olen lukion ensimmäisellä. Olen hoidossa (masennus ja syömishäiriö). Olen pienempi kuin viimeksi kirjoittaessani. Se anakaverini on ollut osastolla jo kolmesti. Olen eristyksissä, minulle ei koulussa paljoa puhuta. Minulla on lääkitys. Uskovainen suklaa-addikti katkaisi välit koska olen ärsyttävä, yhteistyökyvytön, passiivinen ja katson muita nenänvartta pitkin. Nuo olivat siis hänen sanojaan. Terapeutin mukaan hän projisoi omat huonot puolensa minuun. Uskon näin itsekin.

Umm. Olen innostunut naisten jutuista. Vaatteista, meikeistä, koruista. Sellaisesta. Kuulemma ihan hyvä juttu. Äiti kuitenkin edelleen kieltää pitsiset alusvaatteet (kun ei mukamas ole "ketään jolle niitä esitellä", tietäisipä vain). Ei yhtikäs mitään missä voisi tuntea itsensä nätiksi ja seksikkääksi edes kerran elämässä. Outona kompromissina se osti minulle mekon Lindexistä (oli tarjouksessa). M-kokoa. Kunnon läskiahdistus siitäkin. Ei kuulemma voi ostaa S-kokoa, kun olisi liian lyhyt. Ja piti vielä mainita erikseen, että ensin se ajatteli että "kauheita mekkoja, ei kukaan noita pidä" ja heti perään "hei, tyttärenihän pysähtyisi tähän heti". Kiitos kovasti, äitikulta, nyt lapsesi haluaa kutistua vielä lisää.

Suhde poikaystävääni on oudossa vaiheessa. Se muuten onnistui (kännissä) putoamaan katolta auton päälle. Eikä ollut kuin "vaan" 9 metrin pudotus. Sen pitää olla viikko pyörätuolissa että selkäranka korjaantuu. Vannoo jättävänsä viinan kokonaan tästä eteenpäin. No jaa, jätti se marin poltonkin minun vuokseni, eli ehkä se voisi onnistuakin. (Tosin siksi se päätyi kännäämään, kun ei voinut polttaa. Eli pienempi vai suurempi paha?)

Syömiset ovat vähän niin ja näin. Ravitsemusterapeutti tahtoo että syön lisää rasvaa. Aina vaan niistä rasvoista. 50 grammaa päivässä, aivan, juu juu ihan varmasti. Älä nyt hulluja kuvittele. Kyllä niitä rasvoja tulee, uskokaa pois, mutta joku raja on oltava. Oksentelua on tullut harkittua. Toistan, harkittua, koska olen nähnyt livenä mitä se tekee ihmiselle. Ei vaikuta kovin houkuttelevalta. Ahdistus hellitti aluksi, mutta sitten masennuslääkkeet loppuivat ja joudun syömään pienempää annosta hetken ennen uutta reseptiä. Minulle kuulemma pitäisi alkaa syöttää 40 mg Seronilia päivässä. Huomattiin kaverin kanssa että Seronil vie ruokahalun. Kätevää.

Ehkä tänne nyt voisi kirjoitella useammin. Englanninkielisillä sivuilla on vähän kävijöitä ja kaikki jankuttavat syömisestä. Voin varmaan anailla täällä ihan rauhassa.

Anailusta puheenollen, pitää alkaa lenkkeillä. Omistan fitness-pallon ja piene korokkeen jolla voi kävellä ylös alas (alunperin korokkeeksi Wii-tasapainolaudalle, omistan Wii Fitin). On myös jumppa-alusta. Siitä sitten liikkumaan. Determination that is incorruptable. Rakastan sitä kappaletta, Disturbedin Indestructible. Sen voisi hyvin liittää ana-laulu-listoille. Jos joku on sen kuullut, tajuaa kyllä miksi. Voitto, voitto, thinner is the winner.

Ensimmäiseen välitavoitteeseen noin viisi kiloa. Siitä seuraavaan viisi, sitten taas viisi ja vielä viisi. Eli noin 20 kiloa pois olisi lopullisessa tavoitteessa. Ravitsemusterapeutin mukaan minut laitettaisiin osastolle jo kauan ennen sitä.

Mutta aina voi haaveilla, eikö totta?